Kansainvälinen katsaus fysioterapeutin roolista syömishäiriöiden kuntoutuksessa (2016)

Soundyn ja kollegoiden vuonna 2016 julkaistu artikkeli ”Considering the role of physical therapists within the treatment and rehabilitation of individuals with eating disorders: An international survey of expert clinicians: Physiotherapy and eating disorders” toteaa, että tutkimusten mukaan fysioterapeuttisista lähestymistavoista voi olla erilaisten syömishäiriöiden kuntoutuksessa hyötyä. Koska fysioterapia on lupaava kuntoutusmuoto syömishäiriöissä, tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kansainvälisesti, millaisia käytäntöjä ja käsityksiä fysioterapian hyödyistä fysioterapeuteilla on.

Tutkimus pilotoitiin ja toteutettiin nettikyselynä fysioterapeuteille, joilla on laajasti kokemusta ja asiantuntemusta syömishäiriöiden kuntoutuksesta. Vastaajat rekrytoitiin International Organization of Physical Therapists in Mental Health (IOPTMH) -jäsenistön kautta. Kyselyyn osallistui 28 fysioterapeuttia (19 miestä ja 9 naista), joiden ikä oli 42.0 ± 12.6 vuotta. Vastaajia oli kolmelta mantereelta (23 Euroopsta, kolme Afrikasta ja yksi Pohjois-Amerikasta). Vastaajista 16 oli fysioterapian peruskoulutuksen käyneitä ja 12 oli valmistunut joko maisteriksi tai tohtoriksi. Vastaajilla oli keskimäärin 6,9 vuotta kokemusta syömishäiriöiden kuntoutuksesta. He olivat sekä potilastyössä että työskentelivät kouluttajina ja tutkijoina.

Kyselyssä oli neljä kysymystä: 1) mitä interventioita vastaajat käyttivät fysioterapiassa, 2) mitä mittareita heillä oli käytössä, 3) pitäisikö fyysisellä aktiivisuudella olla rooli syömishäiriöiden hoidossa ja 4) mitä esteitä tai myötävaikuttimia fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan toteutumisen suhteen he näkivät syömishäiriöiden kohdalla olevan. Vastaukset analysoitiin kuvailevan tilastollisen menetelmän sekä temaattisen analyysin avulla.

Ensimmäiseen kysymykseen vastaajat kuvasivat interventioita, jotka tutkijat jakoivat neljään osa-alueeseen:

  1. Fyysiset, toiminnalliset ja manuaaliset interventiot: liiketerapia ja terapeuttinen harjoittelu; kivunhallinnan keinot; hengityksen vapauttamisen keinot; perinteiset manuaaliset käsittelyt, kuten hieronta, nivelten käsittely ja hengitys- ja verenkiertoelinten toimintaan vaikuttavat käsittelyt, erityisesti kun BMI oli hyvin matala.
  2. Psykoterapeuttiset interventiot: rentoutustekniikat; mindfulness; kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pohjautuvat keinot
  3. Ohjaus ja tiedotus: ohjeistusta fyysisen aktiivisuuden säätelystä; tietoisuustaitojen ja kehotietoisuustaitojen tukeminen
  4. Spesifit interventiot: BBAT oli käytössä seitsemällä vastaajista; liikeen ja liikunnan kokemukseen vaikuttavat keinot.

Vastaajilla oli vaihtelevasti käytössä mittareita. Vastaajat mainitsivat seuraavia: Body Awareness Rating Scale, Body Attitude Test, Eating Disorders Inventory, Eating Attitudes Test ja Binge Eating Scale.

23 osallistujaa vastasi kolmanteen kysymykseen fysioterapeutin roolista fyysisen aktiivisuuden ohjaamisessa, johon vastaukset anneltiin viisiportaisella Likertin asteikolla (vahvasti eri mieltä – vahvasti samaa mieltä). Heistä 17 oli vahvasti sitä mieltä, että fysioterapeutin rooli on keskeinen. Loput viisi vastaajaa oli samaa mieltä. Kysymyksen ohessa olleeseen avoimeen kohtaan fysioterapeutin roolista ja sen arvosta vastasi kahdeksan osallistujaa. Vastauksissa toistui eri teemoja: 1) psykologinen ja käyttäytymistieteellinen hyöty (elämänlaadun paraneminen, mielenterveyden kohentuminen, kehonkuvan ja -tyytyväisyyden paraneminen ja itsetunnon kohoaminen), 2) positiivinen suhtautuminen liikkeeseen ja liikkeen kokemukseen (liikkeen ilo), 3) sairauden oireiden vähentyminen (käyttäytymismallien muutokset), 4) kehotietoisuuden ja -kontrollin lisääntyminen, ja terveellisen liikuntamallin ymmärtäminen sekä 5) psykologisen terveyden paraneminen fyysisen aktiivisuuden muutosten tuloksena (esim. hyperaktiivisuuden vähentyminen).

Viimeiseen avoimeen kysymykseen esteistä ja myötävaikuttimista saatiin vastauksia kahdeksalta. Positiivisina nähtiin 1) kokemus fyysisestä aktiivisuudesta edistää hallinnan tunnetta itseen, syömiseen ja liikuntaan liittyvissä käyttäytymismalleissa ja 2) kehoon liittyvän kognition ja ajattelun sekä tietotason paraneminen. Esteiksi mainittiin 1) oireet, kuten pakko-oireisuus/kontrolli liikuntaan ja sairauteen nähden, 2) negatiivinen kehoasenne tai tunteet/emootiot tähän liittyen, 3) alhainen itsetunto, 4) häpeän tunne ja 5) itsensä hyväksymisen puute.

Artikkeli toteaa lopuksi, että fysioterapeutin roolia osana syömishäiriöiden moniammatillista hoitoa ei ymmärretä vielä tarpeeksi hyvin. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että fysioterapiasta voi olla hyötyä syömishäiriöiden hoidossa. Fysioterpeuteilla on hyvä käsitys ja siksi tärkeä rooli erityisesti osa-alueilla, jotka tutkimuksessa raportoitiin kuntoutuksen esteiksi ja myötävaikuttimiksi.

Tässä tutkimuksessa on ongelmansa, mutta se oli mielenkiintoista luettavaa. Sen hyviä anteja ovat taustojen ja aikaisemman tutkimuksen esittely, sekä kansainvälisen kentän käytäntöjen esittely.

Ongelmat, jotka artikkelin kirjoittajat itsekin tunnistivat, ovat muun muassa pieni otos, vastaajien taustoihin liittyvät ongelmat sekä vastaajien rekrytointi. Pienen otoksen vuoksi tulokset eivät ole yleistettävissä. Kirjoittajien mukaan vastaajien rekrytointi IOPTMH:n kautta saattaa vääristää tuloksia, sillä vastaajat olivat kaikki itsetunnistautuneita mielenterveysfysioterapian asiantuntijoita. Lisäksi vastaajien taustat vääristävät tuloksia, sillä suurin osa vastaajista oli eurooppalaisia ja miehiä, ja lähes puolet oli suorittanut ylemmän korkeakoulutuksen. Kirjoittajat päättelevät tästä, että tutkimus antaa kuvan enneminkin tiettyjen terapiakäytäntöjen yleisyydestä tietynlaisen, asiantuntijoista koostuvan raadin keskuudessa, jossa tietyt keinot saattavat olla yliedustettuina.

Tutkimus on siis ennemmin kuvaileva ja kartoittava mielipidetutkimus fysioterapian hyödyistä kuin tutkimus syömishäiriöfysioterapian vaikuttavuudesta. Koska otos oli pieni ja vastaajien taustat olivat eivät olleet kovin monipuoliset, tämä olisi voinut näkyä tutkimuksen analyysimetodien valinnassa. Selkeämmin laadullisempi näkökulma olisi voinut tuoda syvällisempää ja tarkempaa tietoa yksittäisten vastaajien mielipiteistä. Laadullinen analyysin olisi voinut ottaa paremmin huomioon vastaajan spesifin fysioterapiakulttuurin. Lukija olisi voinut soveltaa tällaista manner- tai maakohtaisempaa tietoa omaan tilanteeseensa nähden paremmin. Tästä huolimatta tutkimus tarjoaa hyvän yleiskatsauksen syömishäiriöiden fysioterapiaan, vaikkakin katsaus on eurokeskeinen.

Alkuperäinen artikkeli: Soundy, A., Stubbs, B., Probst, M., Gyllensten, A. L., Skjaerven, L. H., Catalan-Matamoros, D., & Vancampfort, D. (2016). Considering the role of physical therapists within the treatment and rehabilitation of individuals with eating disorders: An international survey of expert clinicians: Physiotherapy and eating disorders. Physiotherapy Research International, 21(4), 237-246. doi:10.1002/pri.1637

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s