Lukuaika: 8 minuuttia
Juttu pähkinänkuoressa:
Kosketus on fysioterapiassa jokapäiväistä, melkeinpä itsestäänselvyys. Sen teoreettisia lähtökohtia tunnetan kuitenkin huonosti. Tutkimuksessa tarkasteltiin kosketuksen merkitystä fysioterapiassa fenomenologisesta näkokulmasta.
Kosketuksessa ei ole kyse yksinkertaisesta ihokontaktista vaan paljon monimutkaisemmasta kehojen vuorovaikutuksesta.
Kosketuksen ja liikkeen synnyttämä vuoropuhelu fysioterapeutin ja kuntoutujan välillä on tärkeä. Kosketuksen kautta kuntoutujaa ohjataan tunnustelemaan oman kehonsa kapasiteettia, rajoja ja mahdollisuuksia.
Alkuperäinen artikkeli: Bjorbækmo, W. S., & Mengshoel, A. M. (2016). ”A touch of physiotherapy” – the significance and meaning of touch in the practice of physiotherapy. Physiotherapy Theory and Practice, 32(1), 10.
Tutkimuksen lähtökohta ja toteutus
Bjorbækmon ja Mengshoelin (2016) tutkimus huomauttaa, että fysioterapiassa on tähän asti ollut melko vähän tutkimusta kehollisuuden teoreettisista lähtökohdista. Heidän mukaansa fysioterapiassa tarvitaan enemmän tietoa ihmisen olemassaolosta taktiilis-kineettisenä, kehollisena ja maailmaan sijoittuneena sosiaalisena olentona. Tutkimus pyrki vastaamaan tähän puutteeseen.
Tutkimuksessa havainnoitiin kuuttatoista fysioterapiakäyntiä. Tutkimusta varten myös haastateltiin yhdeksää fysioterapeuttia ja yhdeksää niska-hartiaseudun ongelmista kärsivää kuntoutujaa. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millaiset asiat ovat fysioterapeuteille ja kuntoutujille keskeisiä, merkityksellisiä ja tärkeitä. Aineisto analysoitiin fenomenologiaan perustuen. Tutkimus toteutettiin Norjassa.
Mikä fysioterapiassa on merkityksellistä?
Kaikki tutkimukseen osallistuneet fysioterapeutit painottivat, että on tärkeä tiedostaa millä tavoin fysioterapia antaa luvan tulla kuntoutujan kehon lähelle. Usea haastatelluista fysioterapeuteista koki tärkeänä, että fysioterapia nähdään toimintana, joka ohjaa kuntoutujia ymmärtämään tilanteensa. Fysioterapian tulisi heidän mielestään myös auttaa kuntoutujia ottamaan aktiivisesti vastuuta tilanteestaan. Fysioterapeuteista moni koki, että kognitiivisen terapian otteet ovat heille työssään tärkeitä. Samalla he kuitenkin painottivat kehon keskeisyyttä fysioterapiassa.
Haastatellut kuntoutujat puolestaan painottivat kokemustaan kehojen läheisyyden merkityksestä terapian tuloksellisuudelle. Monella oli kokemusta useasta eri fysioterapeutista ja tämän kokemuksen perusteella he pystyivät vertaillen kertomaan, millainen on hyvä fysioterapeutti. Koskettaminen koettiin fysioterapeutin tärkeäksi ominaisuudeksi.
Kirjoittajat pohtivat laadullisen aineistonsa perusteella, mitä kehon omaaminen tarkoittaa fysioterapiassa? Mikä on kehon merkitys? Millaista on tulla kosketetuksi fysioterapiassa? Mikä kosketuksen merkitys on? Näitä ksysymyksiä pohtien Bjorbækmo ja Mengshoel (2016) muodostivat fenomenologisen käsityksen kosketuksesta fysioterapiassa.
Aiempaa tutkimusta kosketuksesta
Vaikka kosketus on fysioterapiassa toistuvaa ja jatkuvasti läsnä, sen merkitys on Bjorbækmon ja Mengshoelin (2016) mukaan unohdettu fysioterapiatutkimuksessa. Heidän mukaansa hoitotieteiden puolella kosketuksesta on tehty jonkin verran empiiristä tutkimusta. Tutkimukset ovat käsitelleet esimerkiksi kosketuksen tyyppejä ja tarkoitusta, fyysisen ja terapeuttisen kosketuksen erottelua, kosketusta tehohoidossa ja vanhusten hoidossa sekä kosketuksen hyvinvointia ja tunteita välittävää merkitystä.
Kirjoittajien mielestä näitä tutkimuksia ei voida kuitenkaan sellaisenaan siirtää fysioterapiaan. Fysioterapiassa kosketuksella on oma merkityksensä. He huomauttavat, että fysioterapiassa kosketusta ei välttämättä nimetä kosketukseksi tai ajatella kosketuksena. Sen sijaan puhutaan esimerkiksi palpaatiosta, ei-verbaalisista taidoista, hieronnasta, kehollisuudesta tai kehotyöskentelystä. Kirjoittajat muistuttavat, että kosketus on tärkeä vuorovaikutuksen väline fysioterapeutin ja kuntoutujan välillä.
Kosketusta käsittelevä aiempi fysioterapiatutkimus on kirjoittajien mukaan pyrkinyt kuvaamaan ja kategorisoimaan kosketuksen tyyppejä ja tarkoitusperiä. Bjorbækmon ja Mengshoelin (2016) artikkelin pyrkimyksenä oli lisätä fysioterapian tietopohjaa kosketukseen ja sen tärkeään rooliin liittyen.
Kosketuksen fenomenologian teoriaa
Fenomenologinen lähestymistapa sopii hyvin tuntevien, kokevien ja ilmaisevien kehojen vuorovaikutuksen ja vastavuoroisuuden tutkimiseen. Bjorbækmo ja Mengshoel (2016) perustivat teoriaosuutensa ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn (2002) kehofenomenologiaan.
Merleau-Pontyn (2002) mukaan minulla ei pelkästään ole kehoa, vaan minä myös olen kehoni, jonka kautta olen sijoittuneena fyysisessä maailmassa. Keho ei ole joko subjekti tai objekti vaan aina yhtäaikaa molemmat. Kehoa voidaan aina katsoa kahdesta näkökulmasta: minun kehoni minulle ja minun kehoni toiselle, ja nämä näkökulmat ovat aina rinnakkain olemassa. Esimerkkinä rinnakkaisista näkökulmista on, että näkevä keho myös nähdään, koskeva keho tulee myös kosketetuksi ja niin edelleen. Erityisesti kosketuksessa on aina kyse samanaikaisesta koskettamisesta ja kosketetuksi tulemisesta. Kun joku koskettaa, kosketettava tunnistaa (tuntoaistinsa puitteissa) oman kehonsa koskevan koskettajaa takaisin.
Keho on Merleu-Pontyn (2002) mukaan syntynyt taktiilista kokemusta varten, jonka kaikkien aistien ja aistien yhteisvaikutuksen kautta olemme maailmassa ja koemme maailman. Kosketus on keholliselle olemassaolollemme hyvin keskeinen asia. Merleu-Pontyn (2002) mukaan passiivinen kosketus (eli kosketus ilman liikettä) ei kuitenkaan kerro juuri mitään kosketetusta objektista. Kosketuksen ja liikkeen yhdistäminen tarjoaa sen sijaan enemmän taktiilista aistitietoa.
Bjorbækmon ja Mengshoelin (2016) tutkimuksessa viitataan myös Patersonin (2007) ja Ratcliffen (2008) fenomenologisiin tutkimuksiin. Patersonin mukaan kosketus on myös kommunikoinnin väline. Kosketus ottaa vastaan, ilmaisee ja välittää empatian tunteita. Kosketus on Patersonin mukaan läsnä monenlaisessa kanssakäymisessä esineiden ja ihmisten kanssa. Ratcliffe (2008) alleviivaa kosketuksen erityisyyttä astina, joka tuo asioita ja ihmisiä toistensa läheisyyteen.
Kosketuksen fenomenologiset ulottuvuudet
Bjorbækmo ja Mengshoel (2016) tunnistivat aineistostaan kaksi teemaa: 1) käynnissä oleva keskustelu ja 2) fysioterapia on sanatonta, koskettavaa, liikkuvaa tanssia.
Aineistossa teriapiakerrat alkoivat puhumalla. Keskustelua käytiin viime terapiakäynnin sisällöstä ja miten kuntoutuja oli kokenut kehonsa (erityisesti niskansa) terapiakäyntien välillä. Bjorbækmo ja Mengshoel (2016) kirjoittavat, että keskustelua pidetään melko itsestään selvänä tapana ilmaista kiinnostusta kuntoutujan vointia kohtaan, mutta sillä luodaan myös yhteyttä, pääsyä kosketuksiin kuntoutujan kanssa.
Terapiakerran käytännönosuudessa sanallinen kommunikaatio alkaa kadota ja kommunikaatio jatkuu toisenlaisten keinojen kautta. Liike ja kosketus tulevat kirjoittajien mukaan kommunikaation pääasiallisiksi keinoiksi. Kosketus ulottuu ihokontaktia syvemmälle, koska sillä on myös tunteita herättävä ja välittävä merkitys. Kosketuksella on myös metaforisia ja muita merkityksiä, jotka antavat kosketukselle paljon monimutkaisemman merkityksen. Kosketus ei ole pelkkä ihokontakti.
Liikkeellä on kirjoittajien mukaan ratkaiseva rooli osana kommunikointia kosketuksen kautta. Fysioterapeutin liikkuva kosketus avaa näkökulmia, tutkiskelee ja luo kommunikaatioyhteyttä kuntoutujan kanssa. Merleau-Ponty (2002) on kirjoittanut ”tietävästä kosketuksesta”. Aineistossa fysioterapeutit saivat tietoa kuntoutujan niskasta nimenomaan käsiensä kautta.
Kirjoittajien mukaan tällaiseen kosketukseen liittyy myös rationaalinen, kognitiivinen ja tekninen puoli. Kuntoutujan kehosta tulee tutkimuksen kohde, josta saadaan diagnostista tietoa kosketuksen kautta. Fysioterapeutin kosketuksella on ammatillinen tarkoitus ja tavoite. Esireflektiivisiä ja affektiivisia tasoja ei voida kuitenkaan erottaa tai irrottaa ammatillisesta kosketuksesta. Kosketuksen kautta fysioterapeutti voi aistia kuntoutujan kehosta sanattomia vasteita, joiden kautta kuntoutuja osallistuu terapian toteutukseen. Kuntoutujan keho ei ole passiivinen objekti.
Kirjoittajat vertaavat fysioterapeutin ja kuntoutujan vuoropuhelua sanattomaksi, koskettavaksi, liikkuvaksi tanssiksi. Fysioterapeutti kuuntelee käsiensä kautta sanatonta kummunikointia sekä vastavuoroisia kuntoutujan reaktioita, jotka kommunikoivat fysioterpautille sekä diagnostisia että affektiivisia asioita. Tämä vertauskuva tuo kirjoittajille mieleen paritanssin, jossa yksi tanssija johtaa ja toinen reagoi seuraamalla liikettä omalla liikkeellään, mutta molempien liike on toisistaan riippuvainen. Heidän mukaansa fysioterapiassa voidaan ajatella, että terapeutilla on johtava rooli, joka on aina riippuvainen kuntoutujan reaktiosta ja halusta seurata. Fysioterapia on yhteistyötä, jossa taktiilinen ja kehollinen kuuntelu ovat keskeisiä ja jossa kehot ovat vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa. Fysioterapeutti tai kuntoutuja eivät kumpikaan ole fysioterapiassa yksin.
Fysioterapeuteilla on kirjoittajien mukaan tietynlainen ammatillinen kehollinen olemus ja kyky olla vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa. Ammatillista olemusta ja vuorovaikutuskykyä täytyy kehittää ja hienosäätää kosketuksen ja liikkeen kautta, tutkien fyysistä objekti-kehoa, mutta myös kuunnellen, kutsuen ja tutkiskellen kokevaa elettyä kehoa. Fysioteraputtien tulee luoda kehollista dialogia eri tasoilla kuntoutujien kanssa. Näitä taitoja opitaan käytännössä, kokemuksen kautta ja toisiin kehoihin yhteydessä. Liikkuva ja koskettava dialogi ulottuu pintaa syvemmälle, syvemmälle kuin iho. Jatkuva taktiilinen kuuntelu on tärkeää ja sitä pitää aina muuttaa vasteen mukaan. Fysioterapeutti ohjaa kuntoutujaa ”tanssilattialla” siten, että kuntoutuja tuntee olonsa turvalliseksi, kuulluksi ja kunnioitetuksi.
Viitteet
Merleau-Ponty M 2002 Phenomenology of perception, 5th edn. London, Routledge.
Paterson M 2007 The senses of touch: Haptics, affects and technologies. Oxford, Berg.
Ratcliffe M 2008 Touch and situatedness. International Journal of Philosophical Studies 16: 299–322.
ASPECT 